Jukan Kotiliha |
| Yritys Tuotteet Yhteystiedot |
MaatilaKangasniemen tila, jota viljelevät Jukka ja Outi Uusi-Kouvo, sijaitsee Punkalaitumella Pirkanmaan ja Satakunnan rajalla. Tila on luomutila, jonka pellolla laiduntaa n. 60 emolehmää vasikoineen, kolme jalostussonnia ja nuorkarja. Tilan tuotanto on luomuvalvonnassa. Luomun tuotantoehdot löydät Eviran sivuilta Jukan Kotiliha
Perustettu vuonna 1997 jalostamaan oman tilan tuotteita. Vuonna 2005 toiminta laajeni ja jalostusta varten alettiin hankkia myös
varsinaissuomalaista luomupossua. Naudanliha tulee paitsi omalta tilalta, myös sopimustuottajiltamme muualta Suomesta.
Yrityksemme tuotantotilat siirtyivät Huittisiin. Sian- ja naudanlihaa sekä jalosteita markkinoidaan nykyään kautta koko Suomen
sekä yrityksille että yksityisille kuluttajille.
|
|
Jukan Kotiliha Kanteenmaantie 475 31900 Punkalaidun
|